Muistolauseita

Muistolauseita

Muistolauseita voitte käyttää surulaitteiden korteissa ja nauhoissa, kuolinilmoituksissa sekä surunvalitteluissa.
Aamuna kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. Vei Herra kotiin väsyneen, otti syliin sairaan ja uupuneen, hänet Taivaan rauhaan kantoi.

Aamun tullen sydän sammui.
Loppui vaivat maalliset. 
Kauniit muistot meille jäivät. 
Suru suuri sanaton.

Aika kuluu, suru muuttaa muotoaan. 
Kyyneleet puhdistavat, muistot säilyvät.

Ajan parhaan Hyvä Paimen ties, 
Pääsi lepoon väsynyt matkamies.

Aurinko laskee, jo pitenee varjot, 
aika on eron ja jäähyväisten. 
Poissa on ystävä kallehin… 
Kari Rydman

Ei auttanut apu ihmisten ei rakkaus, 
rukous läheisten. 
Olit toivossa päästä viel’ kotihin kerran, 
mutt’ matkasi johti luo taivahan Herran.

Ei hyvästijättö ole tää, 
et pois ole mennyt, vaikka emme sua nää. 
Olet tuskamme, onnemme jakanut ain’, 
siksi sanomme kuten ennenkin vain: 
”Hyvää matkaa!”

Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa. 
Se on ihmisen ihana oikeus 
taipaleensa tehtyään nukahtaa. 

Emme unohda muistoa kaunista, hyvää, 
viime leposi olkoon rauhaisaa syvää.

Elon päivä iltaan kallistuu, 
sato kypsä maahan painautuu, 
taipuu täysinäinen tähkäpää, 
työ ja muistot aina jälkeen jää. 

Elämäsi oli työtä, sydämesi oli hyvyyttä. Olkoon leposi rauhaisaa.

Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan.

Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa. 
Se on ihmisen ihana oikeus taipaleensa tehtyään nukahtaa.

Ei käynyt niin kuin luulin, 
elon polkumme erkani jo, 
eron kellojen soivan kuulin, 
meni pilveen aurinko.

Ei syki enää sydän lämpöinen on poissa rakas, läheinen. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen.

Ei ollut lapsemme tänne luotu 
maailman virtojen vietäviin, 
vain taivaan lainaksi meille suotu ja 
siksi muuttikin taivaisiin.

Ei tunne tietänsä ihminen, elo on kuin haihtuva hetkinen.

Et ole ikiunessa, et ole poissa, 
olet tuhat tuulta puistikoissa, 
olet valon välke aallokossa, 
olet timantti hankien loistossa. 
Et jättänyt meitä, et ole vaiti, 
olet lintujen laulu taivaalla, 
olet kuiskaus viljapellolla, 
olet henkäys rakkaasi poskella. 


Heittäkää hiljaa arkulle multaa, 
siellä on mummu, siellä on kultaa. 

Helppo on maata päivätyön tehneen, 
rauha on palkka raatajan parhain.

Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.

Herra, kädelläsi uneen painan pään, 
kutsut ystävääsi lepäämään. 
Käsi minut kantaa uuteen elämään, 
ikirauhan antaa, valoon jään.

Herra Sinun luonasi on väsyneen hyvä olla.

Herra on antanut meille elämän, 
hänen kädessään on myös lähtömme hetki.

Herra on minun paimeneni, 
ei minulta mitään puutu.

Hiljaa virtaa kyyneleet muistoista kauneimmista, kaipauksesta, unelmista, katkenneista elon säikehistä. 
Eila Pedersen

Hiljaa sulle hauta luodaan, 
hiljaa sinne lasketaan, 
hiljaa sitten hautakumpu 
kyynelillä kastetaan.

Hiljaa voimat uupui, lähdön hetki läheni. 
Väistyi vaiva, tuli rauha, uni, kaunis, ikuinen.

Hiljaisuuden rannalla vallitsee suuri vapaus.

Hiljeni askel, sydän uupui Herramme näki ja luokseen kutsui.

Hiljennyt on sydän kallis, sammunut katse hyvä, lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä.

Humise hellien lempeä tuuli 
kuolohon kulkevan yllä. 
Hänen on lepo, hänen on rauha, 
hänen on hyvä olla.

Hyvän, iloisen ihmisen muisto, 
miten mieltä se lämmittää, 
miten aina sen soinnusta sieluun
sävel kirkas soimahan jää.

Hän sinne eeltä lähti, mua siellä odottaa, 
on hellä johtotähti lähemmäs Jumalaa.

Ihminen on kuin tuulen henkäys hänen päivänsä kuin pakeneva varjo.             Ps. 144:4

Ikirauhan kutsu kulki, tuuti uneen uupuneen. Taivaan Isä hiljaa sulki silmät siskon väsyneen.

Ilta on tullut luojani, armias ole suojani.

Itsesi uhrasit, kaikkesi annoit, 
hellien meitä vaalit ja kannoit.

Jonain päivänä tuuli vie pilvet. 
Aurinko tulee esiin. 
Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen, 
jokainen hyvästijättö ikuinen

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. 
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Jäi ahkera työsi muistoksi meille 
hyvän sydämes ohjeet elämän teille. 
Sä aina muistit ja huolta kannoit, 
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

Jäi jälkeesi kaipuu - jäi sanaton suru.

Jää hyvästi äiti kultainen, 
sua muistamme kiittäen, kaivaten.

Kaiken kauniin elämässä kun sydämeen tallentaa, niin voimaa voi jokaisena päivänä muistoista ammentaa.

Kaikk´on niin hiljaa mun ympärilläin, 
kaikk´on niin hellää ja hyvää. 
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. 
Eino Leino

Kaikki elon siteet kerran katkeaa, 
muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää.

Kauniina nauhana vuosien päivät 
helmenä jokainen muistoksi jäivät. 
Elämän päivän ketju on kallis, 
helmist' ei yhdenkään kadota sallis.

Katkesi pienen linnun lento, sävel jäi - ja se heläjää.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole, 
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

Kaunis on kuunnella kutsua luojan, 
nukkua pois, kun jo uupunut on. 

Kiitos ja siunaus hiljainen myötä matkalle, 
joss’ ei tuskaa, ei yötä.

Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän.
 Kun sammui sydän läheisen, 
on aika surun hiljaisen.

Kotiin valkeaan uuteen viimeinen venhe vie. Lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie.

Kuka uskoa vois, tuli vuorosi sun lähteä pois. 
Soi kutsu taivaan niin yllättäen sen edessä nöyrrymme vaieten.

Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen, 
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
 oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.

Kun kerran viimeisen suljen nämä 
silmäni unista maan, 
yhä ylemmäs silloinko kuljen, 
yhä kauemmas nähdäkö saan. 
Yrjö Jylh


Kun pitkän elämän elää saa, 
voi rauhassa uneen nukahtaa. 
Kun kaikki on valmista, tehty työ, 
on edessä rauhaisa yö.

Kotiin uuteen valkeaan viimeinen venhe vie. Lempeään hiljaisuuteen päättyy kulkijan tie.

Kun iäisyyden kutsu soi, ei ihmisvoima mitään voi. On lähdön hetki salainen, vain Luoja yksin tietää sen.

Kun loistat tähtenä iltataivaan,’ 
niin muistathan lapsias’ päällä maan. 
Teit eestämme, isä, niin paljon työtä, 
siitä sinulle kiitos – ja hyvää yötä.

Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle.

Levolle laske Luojani, armias ole suojani.

Levon hetki on tullut, Taivas sinut syliinsä sulkenut.

Levoton on virta ja vierivä laine, meri yksin ja meri ihanainen. Nuku virta helmassa meren. 
Eino Leino

Loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen.

Luoja kauan valmisti viljaa 
vuosi vuodelta verkalleen. 
Nyt enkelit kypsän lyhteen vei elämän Herralleen.

Luoja päättää päivistämme tietää, tuntee elämämme, antaa rauhan, levon suo, jokaisen hän kutsuu luo.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie.

Matka päättyi, tuli rauha, uni kaunis ikuinen.

Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.

Miks nyt, miks ei myöhempään, sen luoja tietää yksinään.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt’ ihana enkeli kotihin vie. 

 Matka päättyi, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. 

Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut. 

Miks nyt, miks ei myöhempään, sen luoja tietää yksinään. 

Murtuu elon siteet, kaikki häviää. 
Muiston kauniit kiteet vain pysyviksi jää. 

 Muisto kaunis voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa.

Niin hiljaa enkeli kulkua johti, 
elon virran valkeita rantoja kohti. 

 Niin lempeänä leviää hiljaisuus, 
niin säteilevänä taivaan avaruus.

Niin lyhyt on askel ajasta ikuisuuteen, 
niin kalpea raja välillä taivaan ja maan. 

Niin lähdit enkeli kultainen, 
luo taivaan omien enkelten. 
Ota syliisi, Isä taivainen, 
nyt lapsemme pienoinen.

Niin lähdit, enkeli kultainen, 
luo taivaan omien enkelten. 

Nuku unta rauhaisaa. 

Nuku tuoksuun kukkien, nuku lauluun lintujen, 
nuku nuoruusunelmiin, nuku kevättoiveisiin. 

Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen 
on paistava sulle ikuinen.

Nyt iltakello lyö ja päättyi pitkä päivätyö. 
Lepoon hyvään suloiseen, 
Herra kutsui väsyneen. 

 Nyt nukut ikiunta, rauhallista, tuskatonta. 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen, 
saan kulkea rajoilla ajattomuuden. 
Olen kimallus tähden, olen pilven lento, 
olen kasteisen aamun pisara hento. 
En ole poissa, vaan luoksenne saavun 
mukana jokaisen nousevan aamun, 
ja jokaisen tummuvan illan myötä, 
toivotan teille hyvää yötä. 

Näin aukeaa portti viimeinen valoon ja lauluun lintujen. 

Näin vain ajatelkaa: 
 Olen siirtynyt rauhaan lepäämään. 
 Silti teidän olen, lähellenne jään. 
 Tallentakaa menneen parhaat muistot,
unohtua muitten antakaa. 
 Kuin ennen voimissani, te minut muistakaa. 

Oi herra, jos mä matkamies saan 
lopulla matkaa nähdä sun saan.

Olit aina niin hyvä ja herttainen, 
siks muistamme sua kaivaten. 

 Olit aina niin hyvä ja auttavainen, 
oli sydämes jalompi kultaa.

Olit niin kuin tähden lento, lapsukainen, pieni hento. Valon loit sä kotihimme, ikikaipuun sydämiimme. 

Oli sulla sydän niin lämmin hellä, 
oli siellä paikka meille jokaiselle, 
mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit 
meitä aina muistit ja huolta kannoit. 
Kauniit muistot voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa. 

Onnellinen hän, joka päänsä painaa 
iänkaikkisen isän syliin. 
 – Aleksis Kivi – 

On isän neuvot loppuneet, 
hän hiljaa nukkui pois. 
Näin emme olis’ tahtoneet, 
on meiltä paljon pois. 

On kotipiha tyhjä ja hiljainen 
ei kuulu askelees poluilta sen. 
Sinä aina autoit ja ahersit ja 
paljosta huolta kannoit. 
Sua kiitämme äitimme kaikesta ja 
siunaamme muistoas kaunista. 

On hiljainen taivaan ranta, eikä lintujen laulu soi. 
Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.

On lempeä levon maa, 
unen kaarisilta sinne johdattaa. 

 On Luojamme kädessä elomme tie, 
Hän matkamme määrää ja kotihin vie.

On maa, johon kaikki polut katoaa, 
on rauhan maa. 
 
On siellä ikuinen kesän maa 
sydän uupunut levätä saa.

On rauhaisa tuonelan lehto, 
 siellä enkelten tuutima kehto. 
 Siellä matkasta uupunut levätä saa. 
-Liisa Anttila -

Ota hellästi syliisi ja taivaaseen kanna, 
ruusuilla peittele ja levätä anna.

Paikkasi on tyhjä - kaipaus suuri ja rajaton

Purjehdus on päättynyt. 
Meri huokaa rantakiviin. 
Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. 
On muuton aika. 

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. 
Ei se ijäks’ sammu, ken elämästä lähti. 
Nukkuos tähti helmassa päivän. 

Päätyi pitkä kaari elon, 
väsynyt on saanut levon. 
Nuku unta rauhaisaa.

Rakkaus on suurin, 
se ei mahdu sanoihin ei kyyneliin. 

Rakas ystävä ei koskaan kuole. 
Hän elää ajatuksissamme, sydämissämme, muistoissamme.

Siell`kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta. 

Siell' kukkia täynnä on maa 
sydän väsynyt levätä saa. 
Kevyt julkea on, ei ahdista siellä 
ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.

Siellä, missä nyt olet, kukkii kaunein maa. 
Siellä tuuli lempein puhaltaa. 

Siellä on polut tasaiset astua. 
Siellä ei silmät voi kyyneliin kostua. 
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot. 
Siellä on pehmeät nukkua kehdot. 

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 
Sinua kannattavat iänkaikkiset käsivarret. 

Soi hiljaa kaipuun tuuli surun kannelta soitellen, elon kultaiset säikeet kutoen korukankaaksi muistojen.

Soi holvistossa sävel hiljainen, 
on matka päättynyt, on aika jäähyväisten. 

Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan, 
sinne saatamme äitimme rakkaan isän 
vierelle nukkumaan. 

Soita tuuli, kerro ikävämme. 
Uni kaunis anna, ikirauhaan kanna. 

Soita tuuli, kerro ikävämme, 
uni kaunis anna mummollemme.

Soitteli tuuli jo kauan meille surun viestiä hiljalleen, katseli aikaa elämän Herra, 
kutsui pois sairaan ja väsyneen. 

Sun haltuus rakas Isäni, mä aina annan itseni. 
Mun sieluni ja ruumiini, sä Herra ota suojaasi. 

Suo anteeksi, Isä, kyyneleet nää, 
ne rakkautta on ja ikävää. 

Surun kyynelten lävitse loistavat 
onnellisten muistojen kultaiset säteet. 

Suru asuu sydämissämme 
onnelliset muistot elävät mielissämme. 

Suru soittaa mielen mustin koskettimin. 

Sydän lämmin ei syki enää, 
vaan muistosi kaunis iäti elää. 

Takana elämän tuulet, essä rauha - iäisyys.



Täällä pohjantähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. 

Vaikene sydän, kuuntele hiljaa on 
kuolema niittänyt kalleinta viljaa.

Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, 
se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. 

Vaiti seisoo pihapuut, ikävöivät kukkamaat. 
Kaipaa tuttu pihapolku rakkaan jalan astuntaa. 

Vaipui käsi vakaa, ahkeroiva, 
uneen uupui isän rakkaan pää. 

Vei kotiin Herra jo uupuneen, 
elon pitkän kulkea antoi. 
Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, 
hänet rauhan rantahan kantoi. 

Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään. Ps.23:2 

Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa voimat vei, 
levon antoi. 

Väsynyt sydän levon sai, valkeni ikuinen sunnuntai.  


























 
(c)2017, Hiitolan Hautauspalvelut